Olen viime aikoina pyöritellyt mielessäni rakentavan vuoropuhelun tarvetta ja kokonaisuuksien hahmottamisen tärkeyttä. Yksi esimerkki näistä on metsäteollisuuden ja ympäristöjärjestöjen välinen keskustelu. Eri viestimistä olen tosin saanut kuvan, että kyseessä on ennemmin molemmilla puolilla yksinpuhelu, jolla koitetaan vakuuttaa kolmannet osapuolet. Tämä julkisuudesta saatu kuva on toki vajavainen, koska keskustelua käydään useilla foorumeilla eikä yksittäisen keskustelualustan saama julkisuus ei välttämättä ole suhteessa sen tärkeyteen ja vaikuttavuuteen. Joka tapauksessa vuoropuhelulle on olemassa yhteistä pohjaa. Yksi yhteinen tekijä on sukupolvet ylittävä tarkastelujakso. Ympäristöjärjestöt pitävät esillä luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä, joka vaikuttaa erityisesti tulevien sukupolvien hyvinvointiin. Samoin pohjoismaisen metsäteollisuuden aikaperspektiivi kattaa useamman sukupolven, mikä on muilla teollisuuden aloilla harvinaista.
1800-luvulla kaivosteollisuuden puunsaanti haluttiin turvata ja Suomessa säädettiin metsien hävittämistä rajoittava asetus. Tuolloin maatalouden kasvavat tarpeet ja siitä johtuva kaskeaminen koettiin uhaksi metsien säilymiselle. Pian puunsaanti haluttiin varmistaa myös orastavalle metsäteollisuudelle. Vaikka näissä asetuksissa oli kyseessä ensisijaisesti teollisuuden etu, varmistettiin niillä metsien pysyminen metsinä ja niiden säilyminen jälkipolville. Nykyisen tiedon valossa arvioituna tuolloin tunnistettiin luonnon kantokyky ja se otettiin osaksi lainsäädäntöä. Omalla tavallaan teollisuus ja sen puuntarve ovat siten edistäneet metsien säilymistä. Samalla teollisuus yleensä on tuonut yhteiskuntaan paljon hyvää. Vuoropuhelussa olisi tärkeää tunnistaa ja tunnustaa tämä. Ajat ovat muuttuneet ja metsien roolia luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä ymmärretään koko ajan paremmin. Toisaalta kysymys useiden pyrkimysten ja tarpeiden yhteensovittamisesta on edelleen sama. Yksi vallitsevista tarpeista on kestävän talouden ylläpito. Tiedon ja tietoisuuden kasvattaminen siitä, mikä on kestävää, palvelee koko yhteiskuntaa. Tarvittaessa tähän liittyy luonnon voimakas puolustaminen. Myös tämä on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa.
Jos kokonaisuutta ei nähdä – tai vähintään pyritä hahmottamaan sitä – päädytään mitä todennäköisimmin osaoptimointiin. Sillä puolestaan on yleensä haitallisia sivuvaikutuksia. Kokonaisuuden hahmottamien yhdestä pisteestä katsoen on käytännössä mahdotonta. Sen vuoksi vuoropuhelu ja erityisesti toisen osapuolen kuunteleminen on olennaista. Vastapuolta ei tällöin suotta pidetä vihollisena, vaan hyödyllisenä vastavoimana. Vihollista vastaan joudutaan puolustautumaan ja voimavaroja kuuluu hukkaan. Vastavoima puolestaan ajaa meitä tuottamaan parempia tuloksia niin yksittäisten yritysten ja teollisuusalojen kuin koko yhteiskunnankin puolesta.
- Jaakko
1800-luvulla kaivosteollisuuden puunsaanti haluttiin turvata ja Suomessa säädettiin metsien hävittämistä rajoittava asetus. Tuolloin maatalouden kasvavat tarpeet ja siitä johtuva kaskeaminen koettiin uhaksi metsien säilymiselle. Pian puunsaanti haluttiin varmistaa myös orastavalle metsäteollisuudelle. Vaikka näissä asetuksissa oli kyseessä ensisijaisesti teollisuuden etu, varmistettiin niillä metsien pysyminen metsinä ja niiden säilyminen jälkipolville. Nykyisen tiedon valossa arvioituna tuolloin tunnistettiin luonnon kantokyky ja se otettiin osaksi lainsäädäntöä. Omalla tavallaan teollisuus ja sen puuntarve ovat siten edistäneet metsien säilymistä. Samalla teollisuus yleensä on tuonut yhteiskuntaan paljon hyvää. Vuoropuhelussa olisi tärkeää tunnistaa ja tunnustaa tämä. Ajat ovat muuttuneet ja metsien roolia luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä ymmärretään koko ajan paremmin. Toisaalta kysymys useiden pyrkimysten ja tarpeiden yhteensovittamisesta on edelleen sama. Yksi vallitsevista tarpeista on kestävän talouden ylläpito. Tiedon ja tietoisuuden kasvattaminen siitä, mikä on kestävää, palvelee koko yhteiskuntaa. Tarvittaessa tähän liittyy luonnon voimakas puolustaminen. Myös tämä on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa.
Jos kokonaisuutta ei nähdä – tai vähintään pyritä hahmottamaan sitä – päädytään mitä todennäköisimmin osaoptimointiin. Sillä puolestaan on yleensä haitallisia sivuvaikutuksia. Kokonaisuuden hahmottamien yhdestä pisteestä katsoen on käytännössä mahdotonta. Sen vuoksi vuoropuhelu ja erityisesti toisen osapuolen kuunteleminen on olennaista. Vastapuolta ei tällöin suotta pidetä vihollisena, vaan hyödyllisenä vastavoimana. Vihollista vastaan joudutaan puolustautumaan ja voimavaroja kuuluu hukkaan. Vastavoima puolestaan ajaa meitä tuottamaan parempia tuloksia niin yksittäisten yritysten ja teollisuusalojen kuin koko yhteiskunnankin puolesta.
- Jaakko