Uutisvirta on ollut lähes kyllästetty koronavirukseen liittyvistä aiheista. Tämä on ymmärrettävää, koska virus on uusi ja erityisen pelottavan siitä on tehnyt sen tuntemattomuus. Jos tietäisimme mitä pandemian tässä vaiheessa pitää tehdä väestötasolla ja mitä yksilötasolla voisimme keskittyä toimimaan. Sen sijaan olemme joutuneet jatkuvasti arvioimaan tilannetta uudestaan, muokkaamaan toimintatapoja ja sietämään epävarmuutta. Epävarmuutta lisää vielä se, että emme tiedä emmekä osaa ennakoida uusien toimintatapojen muita seurauksia. Tiedämme, että toimilla on vaikutuksia esimerkiksi mielenterveyteen, stressiin ja syrjäytyneisyyteen, mutta emme tiedä kuinka suuria tai missä suhteessa ne ovat vältettyihin vahinkoihin verrattuna. Tiedämme, että toimiemme oikeellisuutta voi arvioida vasta muutaman vuoden päästä.

Kyseessä on pandemia – maailmanlaajuinen kulkutauti – joka ei katso valtioiden rajoja. Kuitenkin juuri rajat ovat selvästi vahvistuneet jakolinjoina sekä käytännössä että mielikuvatasolla. Jokainen valtio on valinnut oman tapansa pyrkiä rajoittamaan viruksen ja se pelon aiheuttamia vahinkoja oman maansa sisällä. Lisäksi vertaamme jatkuvasti omia toimiamme muihin. Tämä vertailu on saanut myös murheellisia piirteitä, kun omista toimista poikkeavan linjan valinneita ihmisiä ja kansakuntia on leimattu välinpitämättömiksi, ahneiksi ja tyhmiksi. Emme kuitenkaan voi tietää kaikkia vaikuttimia ja pyrkimyksiä, joiden perusteella toiset ovat valinneet omat toimensa. Leimaamisen sijaan tulisi tunnistaa, että me kaikki toimimme puutteellisen tiedon varassa. Jos oma toimintatapamme osoittautuu hyväksi, voimme olla onnellisia omasta puolestamme ja vähintäänkin suhtautua myötätuntoisesti niihin, joiden toimet osoittautuvat huonommiksi.

Vaikka tietomme ovat puutteellisia, voimme ainakin tukeutua siihen, mitä tiedämme tietävämme. Käsien huolellinen pesu on tärkeää. Sairaana pitää jäädä kotiin lepäämään. Jos ei pääse itse kauppaan, voi pyytää apua. Jos voi piristää ja lohduttaa toista, se kannattaa tehdä.

- Jaakko

Sateella ei voi ja poudalla ei tarvi. Tähän asetelmaan törmään aika usein niin isoissa kuin pienissäkin asioissa. Joskus pienistä asioista tulee isoja juuri tästä syystä. Auton öljyt pitäisi tarkistaa, mutta se tulee mieleen ajaessa ja silloin ei ainakaan voi. Kun pääsen kotiin, pitää jo rientää muihin askareisiin enkä ehdi odottamaan, että öljy tasaantuu. Seuraavaksi kun lähtee liikkeelle, on ajatukset jo tulevassa eikä aikakaan riittäisi tarkastamiseen. Toisaalta työmatkapyöräilykausi pitäisi aloittaa, mutta pyörä on huoltamatta. Aamulla pitää päästä töihin, eikä silloin voi aloittaa pyörän huoltoa. Kun pääsee kotiin, ei pyörää ihan heti tarvitse, eikä huoltamisellakaan ole kiire.

Jos näihin olisi ruutini, ne tulisi hoidettua eikä niistä tarvitsisi murehtia – tai pahimmassa tapauksessa korjata vaurioita. Kun rutiini puutuu, pitää aina erikseen päättää aloittavansa. Tämä on usein yllättävän vaikeaa, koska pienenkin asian hoitamiseen tuntuu liittyvän ääretön määrä työvaiheita. Tuntuu siltä, että tässä pätee Zenonin Dikotomia-paradoksi. Tuota paradoksia mukaillen minkä tahansa päämäärän saavuttaminen on mahdotonta, koska ensin pitää päästä puoleenväliin. Päästäkseen puoleenväliin pitää ensin päästä neljännekseen, sitä ennen kahdeksasosaa ja niin edelleen aina äärettömän pieneen osaan asti. Päämäärän saavuttaminen vaatisi siis äärettömän monen välivaiheen suorittamista, mikä on loogisesti mahdotonta.

Kaikkein vaikeinta aloittaminen on, kun lopputulema ja erityisesti välivaiheet eivät ole tarkasti tiedossa. Jotta päätöksen aloittamisesta voisi tehdä, pitäisi ensin tietää mikä määrä työtä tarvitaan ja mikä lopullinen hyöty on. Vaikka tarve olisi ilmeinen – kuten katon paikkaaminen – tuntuu helpommalta kuivata lattiaa, kuin kiivetä katolle ja selvittää mitä pitää tehdä. Selvittämistä varten pitää reikää avata entistä suuremmaksi, eikä ole varmuutta mitä korjattavaa löytyy ja riittääkö rahkeet sen korjaamiseen. Rohkea askel tuntemattomaan tarvitsee kuitenkin aina ottaa, kun nykytilasta haluaa päästä entistä paremmalle tasolle. Silloin on hyvä, että mukana on kaveri, joka osaa auttaa juuri noissa rohkeutta vaativissa askelissa.

- Jaakko